Olen niin väsynyt. Nytkin meinaa kyyneleet valua silmistäni. Yritän saada ajatukseni kasaan. Koetan purkaa niitä paperille, vaan se on vaikeaa. Minun on paha olla. Olen henkisesti niin väsynyt ja surullinen. Ahdistaa niin että mahaan sattuu ja henki ei kulje.
Tuntuu kuin et arvostaisi minua. Saan vain pelkkiä moitteita ja huomautuksia kotimme siisteydestä. Yritän kertoa olevani väsynyt. Kerron että pienienkin asioiden tekeminen on vaikeaa, mutta et ymmärrä. Mitä minun täytyy tehdä jotta ymmärrät. Yritän tehdä parhaani sen mukaan mitä jaksan ja mihin kykenen. Vaan tuntuu ettei se riitä, vaadit enemmän.
Olenko onnellinen, olen ja en. Olen onnellinen kun saan olla äiti kahdelle ihanalle ja rakkaalle pojalle. Olen onnellinen että saan omistaa ihania ystäviä, jotka välittää ja näkevät kun minulla ei ole kaikki kunnossa. Olen saanut myös sinut, vaan onko rakkaus haihtuvaa. En tiedä voinko sanoa rakastavani sinua koko ajan täydestä sydämestäni. Tuntuu niin pahalta kun kuulen sinun vain moittivan. Voisitko joskus sanoa rakastavasi ja pitää vain lähellä.
En halua heittää kaikkea hyvää hukkaan, tahdon taistella perheemme eteen. Vaan yksin en onnistu, tarvitsen myös sinua.
Aina kun olen kotona, ahdistus iskee. Päässäni vain pyörii ajatus "siivoa, sitten miehesi on ylpeä". Mutta kun ei vain kykene aloittamaan sitä urakkaa. Ja jos muuten olisi okei fiilis niin sitten talossa asustaakin kaksi huonolla päällä olevaa lasta. Mikäs sen parempi yhdistelmä, väsynyt äiti ja itkeskelevät lapset. Ei siinä sitten mitään tehdäkkään. Istutaan lattialla viihdyttämässä pienempää ja toivotaan että isompi jaksaisi edes hetken leikkiä yksinään omassa huoneessa, tulematta kiusaamaan pienempää. Koita siinä sitten pestä pyykkiä, pitää huolta likaisista ja puhtaista tiskeistä. Tee ruokaa ainakin lapsille ja sitten vielä pitäisi kyetä siivoamaan.
Olisiko tämä kotimme jos täällä olisi putipuhdasta ja lattiat kiiltäisi, eikä tavarakasoja olisi näkyvillä missään. Itse niin osaa ajatella. Mutta mistä se rauhallinen aika ja apu näiden tavaroiden läpikäymiseen löytyy.
Usein aamuisin herätessä mietin mitä mukavaa keksittäis jotta ei tarvisi olla kotona. Ystävien kanssa saa muuta ajateltavaa ja lapsetkin tykkää olla seurassa. Toisina aamuina herään ja en tahtoisi nousta sängystä ollenkaan, tahtoisi vain ummistaa silmänsä uudestaan. Olisi mukava tuntea olonsa hyväksi edes omassa kodissaan.
Kun näen ystäviäni jotka ovat onnellisia, ajattelen vain että miksi minä en ole. Miksi minä tunnen itseni näin surkeaksi ja kamalaksi. Itseluottamus on lähtenyt lätkimään joskus kauan sitten. Tahtoisin olla kuvauksellinen ja nätti, vaan en jaksa edes nähdä vaivaa ulkonäköni vuoksi. Miksi pitäisi laittautua.
Joskus tulee vain mieleen että olisi ihana kun joku muistaisi meitä. Toisia muistetaan kukin, toisille lahjoitetaan pieneksi käyneitä vaatteita ja toisia ajatuksin. Tälläisessä mielentilassa sitä tuntee itsensä jotenkin syrjityksi ja unohdetuksi. Voikun joskus tapahtui jotain ihanaa ja odottamatonta.
Tuntuu ettei kukaan ymmärrä miten paha olo minulla on. Sisältä olen aivan hajalla, vaan yritän pitää ulkokuoren kasassa. Mutta kuinka kauan se pysyy ehjänä, aluksi se hieman säröilee ja sitten hajoaa pieniksi pirstaleiksi.
Tuntuu kuin et arvostaisi minua. Saan vain pelkkiä moitteita ja huomautuksia kotimme siisteydestä. Yritän kertoa olevani väsynyt. Kerron että pienienkin asioiden tekeminen on vaikeaa, mutta et ymmärrä. Mitä minun täytyy tehdä jotta ymmärrät. Yritän tehdä parhaani sen mukaan mitä jaksan ja mihin kykenen. Vaan tuntuu ettei se riitä, vaadit enemmän.
Olenko onnellinen, olen ja en. Olen onnellinen kun saan olla äiti kahdelle ihanalle ja rakkaalle pojalle. Olen onnellinen että saan omistaa ihania ystäviä, jotka välittää ja näkevät kun minulla ei ole kaikki kunnossa. Olen saanut myös sinut, vaan onko rakkaus haihtuvaa. En tiedä voinko sanoa rakastavani sinua koko ajan täydestä sydämestäni. Tuntuu niin pahalta kun kuulen sinun vain moittivan. Voisitko joskus sanoa rakastavasi ja pitää vain lähellä.
En halua heittää kaikkea hyvää hukkaan, tahdon taistella perheemme eteen. Vaan yksin en onnistu, tarvitsen myös sinua.
Aina kun olen kotona, ahdistus iskee. Päässäni vain pyörii ajatus "siivoa, sitten miehesi on ylpeä". Mutta kun ei vain kykene aloittamaan sitä urakkaa. Ja jos muuten olisi okei fiilis niin sitten talossa asustaakin kaksi huonolla päällä olevaa lasta. Mikäs sen parempi yhdistelmä, väsynyt äiti ja itkeskelevät lapset. Ei siinä sitten mitään tehdäkkään. Istutaan lattialla viihdyttämässä pienempää ja toivotaan että isompi jaksaisi edes hetken leikkiä yksinään omassa huoneessa, tulematta kiusaamaan pienempää. Koita siinä sitten pestä pyykkiä, pitää huolta likaisista ja puhtaista tiskeistä. Tee ruokaa ainakin lapsille ja sitten vielä pitäisi kyetä siivoamaan.
Olisiko tämä kotimme jos täällä olisi putipuhdasta ja lattiat kiiltäisi, eikä tavarakasoja olisi näkyvillä missään. Itse niin osaa ajatella. Mutta mistä se rauhallinen aika ja apu näiden tavaroiden läpikäymiseen löytyy.
Usein aamuisin herätessä mietin mitä mukavaa keksittäis jotta ei tarvisi olla kotona. Ystävien kanssa saa muuta ajateltavaa ja lapsetkin tykkää olla seurassa. Toisina aamuina herään ja en tahtoisi nousta sängystä ollenkaan, tahtoisi vain ummistaa silmänsä uudestaan. Olisi mukava tuntea olonsa hyväksi edes omassa kodissaan.
Kun näen ystäviäni jotka ovat onnellisia, ajattelen vain että miksi minä en ole. Miksi minä tunnen itseni näin surkeaksi ja kamalaksi. Itseluottamus on lähtenyt lätkimään joskus kauan sitten. Tahtoisin olla kuvauksellinen ja nätti, vaan en jaksa edes nähdä vaivaa ulkonäköni vuoksi. Miksi pitäisi laittautua.
Joskus tulee vain mieleen että olisi ihana kun joku muistaisi meitä. Toisia muistetaan kukin, toisille lahjoitetaan pieneksi käyneitä vaatteita ja toisia ajatuksin. Tälläisessä mielentilassa sitä tuntee itsensä jotenkin syrjityksi ja unohdetuksi. Voikun joskus tapahtui jotain ihanaa ja odottamatonta.
Tuntuu ettei kukaan ymmärrä miten paha olo minulla on. Sisältä olen aivan hajalla, vaan yritän pitää ulkokuoren kasassa. Mutta kuinka kauan se pysyy ehjänä, aluksi se hieman säröilee ja sitten hajoaa pieniksi pirstaleiksi.
14 kommenttia:
Vois ystävä rakas =( Hyvä että purat tunteita.. jospa se vähitellen helpottais.. asioita on hyvä käydä edes jollakin tapaa läpi. Voimia arkeen.
Ja tiiätkös.. sun muksut on väärää sukuopuolta.. meidän "piirissä" muut on tyttöjä.. ei mekään usein saada vaatteita.. mut ollaan kiitollisia silloin kun saadaan.. varsinkin nyt kun on rahasta tiukkaa..
Halauksia sinne!!! ♥
Voimahaleja näin virtuaalisesti! ***
Toivottavasti elämää alkaa näyttää pian taas valoisammalta ja saat puhua asioita halki. Ystävät on varmasti tuki ja turva.
Hyvä että purat tuntojasi myös näin kirjoittamalla, sekin varmasti helpottaa.
Mulla teki ihan samoin mieli kirjottaa, että voi ystävä rakas.
Tsempataan yhdessä nyt syksyn läpi <3
Määhän oon maailman huonoin siivooja, sen tietää kaikki. Vihaan pyykkien laittamista kaappiin ja sen takia meillä on aina kilometrin korkuinen puhtaiden pyykkien kasa jossain. Ja muutenki mua ärsyttää kerätä 24/7 Annin leluja. Ja omia vaatteita. Joku niitä aina meillä levittelee...
Meiltä kyllä vaatteita sais, mutta veikkaan, että et ehkä kelpuuttais vaaleenpunaisia vaatteita pojille... ;)
-Suvi
Voimia arkeen<3
Voi sua, ymmärrän sattuneesta syystä sun ajatuksia, kun nään samaa eräässä läheisessä päivittäin. Näytithän tämän tekstin miehellesi? Toivottavasti hän ymmärtää. Masentuneen puolisollakin on kuitenkin vaikeaa, joten älä luovuta jos ei heti ala sujumaan paremmin.
Onneksi sinulla on ihanat pojat ja meitä ystäviä. Minusta teidän koti on kaunis ja sinä myös, sä et edes tarvi meikkiä, kuten jotkut meistä, ja siitä olen sulle tosi kateellinen! Ja siitä, että teillä on oma koti ja rahaa, jolla ostaa mieluisia vaatteita pojille eikä aina tarvitse ottaa vastaan niitä vähemmän omantyylisiä.
Jaksamista ja voimia ja muista että olet tärkeä ihminen monelle! <3
Voi ystävä rakas <3
Tuntuu pahalta muuttaa pois tietäen että sinulla on paha olla :(
Onneksi tiedän että tytöt pitävät huolta sinusta <3
Voimia, kyllä sinä selviät.
Voi sinua, lähetän paljon jaksamista!!
Tiedän tavallaan mille sinusta tuntuu!!
voi kumpa osais sua auttaa...voima haleja myös minulta sinulle näin virtuaalisesti ja paljon jaksuja...
Tässä tekstissä oli paljon omia ajatuksiani, joten voin sanoa tietäväni tunteesi. Kiitos tästä ja voimia oikein kovasti! Terkkuja teidän pojille minun pojaltani =) .
Toivottavasti saat pian apua ja miehesi alkaisi ymmärtää miten maassa mielesi on, se ei yleensä käy nopeasti, miehet on vähän huonoja tajuamaan jollei niille ihan suoraan sitä ilmaise.
teet sen minkä jaksat ja sitten et ressaa muista. Meillä on saatu yhteispeli toimimaan viimein,
siivoilemme kumpikin ja ei valiteta jos koti ei ole siisti ja ruoka valmiina odottamassa, näin ei ole aina mennyt. Muutaman vastaavan jakson kokeneena kannustan sinua puhumaan avoimesti asioista, ja lähetän sinulle virtuaali halauksen.
Iso voimarutistus sinulle! Tiedän tosiaan miltä sinusta tuntuu. Olen jokaisen lapsen myötä sairastanut synnytyksen jälkeisen masennuksen ja se ei ole kivaa...suosittelen että käyt lääkäristä hakemassa lääkkeet, ovat nykyään hyviä ja eivät aiheuta riippuvuutta tai muita sivuoireita. Niillä pääset alkuun, mutta taival on pitkä! Kannattais myös varata psykiatriselle sairaanhoitajalle aika, hänen kanssa on ihana jutella, saa huutaa ja parkua jos huvittaa! Minä voin vaikka hoitaa poikia kun tuot ne tänne Pyykösjärvelle ;)
*voimahalaus* tuo on todella kurjaa, kun päivästä toiseen on surkea olo, eikä tahdo jaksaa. Ennen tätä viestiä ehdin lukea tuon, että alat saamaan apua lastenhoitoon. Auttaisikohan se, että saat ihan ikiomaa aikaa? Kyllähän sitä väsähtää jos ei saa apua mistään. Toivoisin myös, että miehesi huomioisi sinut moittimisen sijaan. Onko hänkin väsynyt? Olisi ihanaa, kun todella vain pitäisi lähellään, sanoisi, ettei sinun tarvitse jaksaa yhtään enempää.
Paljon voimia sinulle! <3
Riittämättömyyden tunteet, ja niiden luomien paineiden alla ahdistuminen eivät kutistu moitteilla, vaan pienin, tunnustelevin askelin ja toisianne tsempaten sekä kuunnellen, itseänne eniten. Minäkin olen käynyt tuota samaa "pään hakkaamista seinään" läpi aikanaan juuri kahden lapsen kanssa, tosin erilaisissa olosuhteissa ja vähän eri tavalla, eikä se, tähän kuulumaton tarina saanut ns. kaunista loppua - vaan oli kokonaan uuden alku.
Voimia - muuta en osaa sanoa. <3
Lähetä kommentti