aloitin tänään työt postinjakelun puolella, tähän asti olen siis tehnyt töitä postinlajittelussa. Takana on päivä jona opin paljon uutta ja nyt tiedän sitten postin kulun asiakkaalta-asiakkaalle ja kaiken siltä väliltä. Rappusia on kiivetty sekä ylös että kävelty alas. On ollut monenlaista hissiä ja monenlaista kerrostaloa. Mukavia työkavereita ja hyvä opastus uuden työn oppimiseen.
Tässä kuussa työaikani on arkisin klo.06:00--> Työpäivän pituusvaihtelee postimäärien mukaan. Mutta tämän vuoksi pystyn hakemaan pojat hoidosta ja olemaan heidän kanssaan muutaman tunnin päivässä ennen kun menevät isänsä luo nukkumaan. Ei tämä ole vieläkään sitä mitä toivon, mutta parempaan ei tällä hetkellä pysty. Toivottavasti jatkossa keksin tavan jolla pystyisin tekemään poikien isän kanssa sopimuksen vuoroviikoista.
Pojat olivat minulla viikonlopun ja olihan meillä kivaa; askarreltiin pojille omat miniläppärit sekä hiiret myös. Itse askartelin siinä sivussa viisi valmista onnittelukorttia. Iski hirveä himo taas korttiaskarteluun, täytynee siis jatkaa taas sopiva ajan tullen.
Tänään saapui myös päätös esikoisen koulupaikasta. Poika pääsee lapsuuden ystävänsä kanssa samaan kouluun ja toivottavasti samalle luokallekkin. Ehkä heistä on tukea toinen toisilleen uudessa kouluympäristössä. Mihin ihmeeseen tämä aika rientää?
kaksivuotiaana
Nyt täytynee kiiruhtaa nukkumaan, herätyskello soi taas 05:00.
Aurinkoista Kevään Odottelut!

3 kommenttia:
Voimia arjen pyörittämiseen! Kevät tulee ja valo, siitä saa energiaa. Ja energiseltä kuulostatkin :)
Tsemppiä uuteen työhön ja voimia arkisiin askareisiin! Luin blogiasi pitkästä aikaa pitkälle taaksepäin.. Isoja asioita on elämässäsi tapahtunut todella, mutta hienosti olet päässyt eteenpäin ja kuulostat energiselle. On onni ja ihanuus, että sulla on kaksi noin ihanaa poikaa pitämässä äidin vauhdissa :)
Kiitos Noniin kommentistasi. Kevätaurinko tosiaankin piristää ja tuo niin paljon valoa <3
Lapinka. Kiitos tsempeistä. Olen todella onnellinen että olen saanut kaksi tuollaista ihanaa valopilkkua elämääni jotka työntävät myös minua eteenpäin vaikka joskus olen meinannut jäädä kuilun pohjalle.
Mukava kuulla että energiani yltää myös blogiin asti :)
Lähetä kommentti