Sillon kun vastustaa niin se sitten kans vastustaa. Kun iskee se hirmuinen tunne rintaan, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, tuntuu etten saa henkeä. Samalla hetkellä tuntuu että pää räjähtää, mielessä pyörii tuhat ja sata asiaa. Mitään asioista ei vaan saa sanottua ääneen. Niitä vain pyörittää omassa mielessään moneen kertaan.
Taustalta kuulee kuinka pojat leikkii ja villiintyy yhdessä. Itsellä täytyy vaan yrittää omassa tilassaan rauhoittua ja samalla laskea kymmeneen että voi mennä ja rauhoitella lapsia liian kovassa leikissä. Menee hetki ja tilanne on ohi. Tilanne rauhoittuu molempien asioiden osalta. Ainakin HETKEKSI.
Mielessäni myllertää tällä hetkellä todella todella monta asiaa. Ne ei ole helppoja asioita eikä myöskään päätösten tekeminen. Tiedän että päätin miten tahansa; toiselle tulee paha mieli. Mutta kun tuntuu että ajatukset ei muutu ainakaan parempaan suuntaan niin ei tässä mitään järkeä ole tallustaa samassa suossa koko elämäänsä. Täytyy tehdä ainakin se yksi vaikea päätös, jonka myötä ehkä muutkin asiat alkavat aueta.
Onneksi on elämässä yksi todella läheinen ystävä joka tukee ja kuuntelee vaikean paikan tullen. Saa purkaa ajatuksia molemmin puolin. Kummatkin tukevat toisia tilanteissa missä on vaikeaa.
En tiedä mitä elämä olisi ilman tätä ihanaa ihmistä.

"Ystävät ovat elämäni todellisia jalokiviä.
Olivatpa vaikeuteni millaisia tahansa,
he ottavat osan taakastani kantaakseen.
He jakavat suruni ja moninkertaistavat iloni.
Ystävät ovat rikkauteni. Kiitos ystävyydestäsi. "
"Valitse ystäväsi hitaasi, luovu heistä vielä hitaammin."
"Hyvät ystävät ovat kuin lyhdyt tiellä
- eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea"

7 kommenttia:
<3 koitahan jakssaa.
Voi surku mitä täältä luen =/ Mistään en mitään tiedä mutta rivien välistä saatan jotain arvailla.
Voimia päätösten tekoon <3
*Halaus*
Kiitos kaikille piristävistä kommenteista <3
MOIKKELIS!:)
Toivottavasti olet saanut niitä päätöksiä tehtyä♥ Se on hyvä, että on ystävä, jolta saa tukea.
Olen huomannut itsekkin viime aikoina, kun on näitä suuria mullistuksia tapahtunut elämässä, että kuinka paljon sitä saakaan voimaa ystävistä -ovat todellakin painonsa arvoisia kullassa! Ilman heitä en olis jaksanut kaikkea paskaa, mitä sitä on niskaan tullut.
Niin, siksi mä tänne vierailulle tulin, että ajattelin tulla toivottelemaan sulle mukavaa nimipäivää:)
Mitä kuuluu? joko asiat on alkanu järjestymään? stemppiä oli se huoli sitten mikä tahansa!
Kiitos vierailustasi blogissani:)
Elämä on aina helpompaa, kun toinen toistamme tuemme:)
Toivotan elämääsi iloa,valoa ja voimia!♥
Lähetä kommentti