Pitkään pidin hiukset pitkinä vaan jossain välissä sit leikkasin lyhyeksi, ehkä seuraavalla kerralla kuvia vielä aiemmilta ajoilta.
Vuoden 2001 lopulla näytin tältä, vitsi mikä yrmy olen.
Tää on kauppiksen 2001-2004 opiskeluajalta 2lk luokkakuva.
2002 toukokuussa veljen tytön ristiäisissä, pääsin kummiksi myös
helmikuussa 2003 luultavasti lähdössä ulos
vuoden loppua 2003 edelleen lyhyet hiukset
syyskuussa 2003 ja oltiin vasta tutustuttu S:n kanssa.
Sitten annettiin hetki kasvaa ja tältä näytti vuoden 2004 alussa
tammikuu 2005 kasvatus jatkuu
huhtikuussa 2005, huomatkaa miten paljon hiukset kasvaa hetkessä. raskausaika alkoi turvottaa jo
marraskuussa 2005 uudet hiukset ja kotona 2kk ikäinen Samuel ja äiti hiukka lihonnut ja turvonnut, yök
syyskuussa 2006 näytän hiukan hehkeämmältä jo
baareilemaan lähdössä kesäkuussa 2007
rv35+5 ja hiukset on ihan mahdottoman pitkät jo.
maaliskuussa 2009 näytin tältä.
Maaliskuussa 2009 hiukan suostuin latvoja tasoittamaan
lokakuussa 2009 näytin taas tältä.MUOKS.

tässä on viimeisin kuva minusta ja tykkään älyttömästi tästä kuvasta, otettu siis 21.2.2010
Kertokaas lukijani: millaiset hiukset mulle sopis?. Tahtoisin uudistusta hiuksiini ja pian.
Voisin arpoa vastanneiden kesken yhden hiuksiin liittyvän jutun. Laita vielä kommenttiin omistatko itse pitkät vai lyhyet hiukset.
Lopuksi vielä muutama arvonta muista blogeista. Ensimmäisenä löytyi tämä ihana kierrätysarvonta, toisena tämä
24 kommenttia:
Toi edestäpäin otettu kuva vuonna 2003 on musta ihan paras. Lyhyt sopii sulle :)
Kaikki noiden kuvien hiustyyleista kylla sopivat sulle mutta tuo 2003 on ihanan pirtsakka! Itsellani on melko samanpituinen tukka etta lieko siksi miellyttaa silmaa! :D
Musta tuo sun pitkä on niiin ihana ja kadehdittava! :D
Kuitenkin sanoisin että tuon tokan kuvan otsatukka ja voisi olla hiukan pidempi rikottu malli.
Ehdottomasti tietysti punainen!
Pitkä on kiva, mut voisko sitä sit piristää vaikka kerrostuksella tai otsahiuksilla (sivuotsis)?
Sopi nuo lyhyetkin kyllä tosi hyvin, mut itte en ainakaan noin pitkiä raaskis leikata ihan lyhkäsiksi. :)
Ittellä uus lyhyt luukki, blogissa onki just kuvia parturikäynnin jälkeen.
Mun mielestä sulle sopisi sellanen pitkä, rikottu malli. Punaista ja ehkä jotain vaaleaa raitaa sekaan tai jotain muuta piristystä?!On sulla kyllä mahtavan pitkät hiukset!
mä kans näkisin sut otsiksen kanssa, tai siis sun kasvot on sen malliset et niihin vois sopia kauniisti otsis :) Ja sit sellaiset puolipitkät hiukset, ei ihan lyhyet eikä taas ihan megapitkätkään et voisit pitää niitä auki ♥
Mä tykkään tuosta kauppiksen luokkakuvasta (2lk). Kelpais mullekin :). Itsellä lyhyet ollut puolisen vuotta ja malli kovasti hakusessa vielä, kun ei kampaajakaan ole vielä loihtinut millään kerralla sellaista tää on mun juttu -fiilistä. Mutta toi tosi pitkäkin sopii. Ihana :)
Tollanen polkkapitunen rikottu malli voisi olla kiva, vähän portaittain otsatukkaa. Punertava sopii sulle kyllä hyvin. Toi 2006 kuva on kyllä kans tosi ihana, kaunis hymy - hymyile enemmän. ;)
Mun mielestä tuo syksy 2006 on paras, toki nykyinenkin on passeli :)
Puolipitkä vähän kerroksittain leikattu malli olis ehkä köykäsempi ja ehkä otsis. Punainen väri oli aika makee! Itsellä lyhyet toispuoleisesti leikatut hiukset, sopii paremmin kun on pyöreät kasvot. =)
Hei!
Tässä minun mielipiteeni:
Kolmas kuva tässä postauksessa on minusta sellainen missä hiukset ovat ihanan paksut, kun ne ovat polkat.
Ne sopivat juuri passelisti sinulle♥
Jos uudistusta kerta haluat :) niin toukokuu 2002 malliltaan tai 2003 loppua sopii tosi hyvin! ja väriltään tuo 2003 lopun kuva. Sulle sopii tosi hyvin punainen tukka. Se on vaan ikävä kun sitä joutuu olla sitten kokoajan värjäämässä että olisi punainen.
No höh. Ilmeisesti äskeinen kommentti katosi jonnekin. Joku pieni ikkuna ponnahti nenän eteen ja mä painoin vaan kyllä.
Annan ääneni lyhyille hiuksille. Niin, ettei ponnarille saa ja väriksi suklaanruskeaa. Noista vanhoista kuvista en osaa suosikkia valita.
Syyskuun 2006 hymykuva on mun suosikki. Jotkin samantapaiset pitkät, mutta kerrostamalla kevennetyt hiukset sopisi hyvin. Ehkä myös otsis ja jokin uusi väri?
Mun mielestä noin viimeisimmät hiukset sopii parhaiten. Ja oikein pitkät :) Joku uusi väri ja kerrostus?
Mun mielestä pitkät hiukset sopii, vähän ehkä rikottu linja, ei tasapaksut. Pitkät hiukset on siitä kivat, kun ne voi tarvittaessa heittää ponnarille, tai palmikolle, saa kiharrettua juhliin ym. :)
Tykkään eniten nuista 2005 ja 2006 kuvien hiuksista. Punainen väri sopii sulle tosi hyvin. Nykyiset on kans ihanat, uskomattoman hyvin sulla kasvaa hiukset! Mulla itelläni on pitkät hiukset, jotka on nyt imetysaikana lähinnä kuivaa katkeillutta hamppua =(
kasvaispa minullakin noin nopeeta, *kade oon
Lyhyet sopii sinulla hyvin, niin kuin pitkätkin.
Minäkin ehdottaisin pitkiä hiuksia hiukan kerrostaen leikaten ja ehkä ruskea väri vaalein raidoin?! :)
Mä tykkäsin tuosta toisesta kuvasta. Samoin kun Hannalla, tuli mieleen hieman pidempi rikottu malli. Jotain siis toisen ja kolmannen kuvan väliltä. Minulla tällä hetkellä hiukset taitavat olla puoleen selkään, pituus on vaihdellut ihan lyhyestä tuonne takapuolen päälle.
Tossa raskauskuvassa sulla on aivan ihanan värinen ja pitunen tukka=)
Minäkin kannatan tuota 2003 vuoden pituutta, on niin pirteä :) Kiitos postista!
2003 ja 2006 sopi mun mielestä sulle :) Itselläni on tällä hetkellä hiukset puoleen väliin selkää melkein. elinikäni aikana on vaihdellut lyhkäsestä pehvaan saakka :D
voi että miten pitkä tukka joissakin kuvissa...ootkos kokeillu pitkää tukkaa ja etuhiuksia? voisi sopia aika hyvin :)
itselläni tällä hetkellä polkkatukka,edestä hieman pidempänä..
-s-
Noitten kuvien perusteella sanoisin, että sulle passaa lyhyet hiukset; tuo sun kauniinmuotoiset kasvot esille ihan eri tavalla, kuin jos olisivat piilossa pitkien hiusten alla:) Ja tietty sit vielä punaisina;)
Lähetä kommentti